Meksikon pikajuna I - Reino Helismaa

Pikajuna Meksikon

Halki kiitää, yö jo on

Valokeilat lakaisevat rataa kiiltävää

Haukku kuuluu kojootin

Häipyy meluun veturin

Sierra Madren takaa kuu kuin juusto möllöttää

Ensiluokan vaunussa

Uninen on tunnelma

Matkustajat — miehet, naiset — kaikki torkkuvat

Silloin vauhti hiljenee

Ja melkein pysähtyy

Missä lienee pysähdyksen syy?

Jarrut pyöriin kirskahtaa

Vaunun ovi aukeaa

Sisään syöksyy kaksi miestä mustanpuhuvaa:

Pikku-Pete, Iso-Pat

Gangstereita molemmat

Kumpainenkin suurta reikärautaa heiluttaa

«Kädet ylös, gentlemen!»

Huutaa käskyn terävän

Iso-Pat ja pari kertaa kattoon laukaisee

«Viisainta, kun jokainen nyt lompsan aukaisee

Kuula sille, joka kenkkuilee.»

Vastustaa ei kukaan voi, Pikku-Pete vartioi

Iso-Pat kun evakuoi sormin tottunein

Sormukset ja kukkarot, medaljongit, lompakot

Matkalaukut rosvo myöskin tutkii yksintein

Mitään uhreille ei jää, saalis toiveet ylittää

Pikku-Pete hohottelee kohti kurkkuaan:

«Miehet lyödään tainnoksiin, mutt' naiset viedään pois

Lempimättä en nyt olla vois.»

Jymisevä nauru soi, Iso-Pat nyt aprikoi

Kumppaninsa sanoja ja kohta murahtaa:

«Okay, niinpä tehdäänkin, saamme kelpo haaremin

Viedään likat piiloluolaan Sierra Madren taa.»

Silloin vaunun loukosta, herrasmiesten joukosta

Hidalgo nyt esiin astuu, sanoo: «Señores

Meille tehkää mitä vain mutt' naiset säästäkää

Muuten teistä kehno muisto jää.»

Seuraa hetken hiljaisuus, ehdotus on outo, uus

Haa, nyt naisten parvessakin syntyy kohinaa

Vanhapiika muuan, kas, viisikymmenvuotias

Vaatii puheenvuoroa ja heti sen myös saa

Silmät vihaa leimuten, tasajalkaa hyppien

Hidalgolle kiukkuaan hän ryhtyy purkamaan:

«Mitäs herra suutaan soittelee ja hääräilee

Me tehdään niin kuin rosvot määräilee.»

Vanhapiika hypähtää Patin kaulaan, siihen jää

Vaikka iso rosvo koittaa häätää häntä pois

Nainen lemmenkipeä, muiskuissaan on ripeä

Eikä Patin vastustelu estää niitä vois

Hohottelee Peten suu, kaveri kun hermostuu

Vanhanpiian kuiskiessa: «Darling, I love you.»

Matkustajat tuijottavat silmät selällään

Kuinka kaikki oikein päättyykään

Kauhuissaan on Iso-Pat, ikäneidon suudelmat

Tulisia ovat, niistä hehkuu lemmenlies

Kiljuu rosvo: «Kuulkaas Miss, minä olen naimisiss'

Ja on neljä lastakin, en ole vapaa mies

Kaverini kihlatkaa, siitä kelpo miehen saa.»

Puhe tämä Pikku-Peten posket kalventaa

Junavaunun ovesta hän säntää pakoon, jees

Muttei pääse metriäkään ees

Ikäneito hyljännyt, äskeisen on yljännyt

Pikkuruista Peteä hän halaa, suutelee

Vapauden takaisin, Iso-Pat sai tietenkin

Vuorostansa apua jo Pete huutelee

Vannoo, että myöskin hän, naimiskaupan pätevän

Solmi ja on lapsiakin vissiin seitsemän

Ehkäpä on kahdeksankin, laskutaidollaan

Kun ei Pete pysty loistamaan

Itkuun vääntyy neidon suu, nyt hän vasta kimmastuu

Peten leukaan täräyttää suoran oikean

Untenmailla otsa hiess' siinä uinuu pikkumies

Iso-Pat nyt huomaa vaaran häntä uhkaavan

Ehdi ei hän aseeseen tarttua, kun uudelleen

Vanhanpiian nyrkki puhuu — vaikka tuhanteen

Tuomari nyt laskea lukujaan kai sais

Ennen kuin Pat siitä virkoais

Pikajuna Meksikon matkaa jatkamassa on

Rosvot lojuu köytettyinä alla penkkien

Tehty on taas jako uusi

Takaisin kun omaisuus saatiin alkuasukkaitten sekä jenkkien

Vaara ohi, rauha maas, iloinen on vaunu taas

Yksi vaan on synkkänä no kuka arvatkaas

Onni taas on mennyt ohi suun… huhheijaa… onni taas on mennyt ohi suun…